Lukuaika 5 min

Minttu mallintaa unelmistaan totta – Archicadillä

17.6.2021 9:00:00

Kiinnostu, kokeile ja kehitä. Ja sama uudelleen. Siinä voisi olla mantran aineksia meille kaikille tietoa ja taitoa janoaville. Vastavalmistunut suunnitteluassistentti Minttu Kupiainen on oiva esimerkki motivaation ja sinnikkyyden voimasta. Hän on raivannut tiensä taitavaksi mallintajaksi pitkälti omin avuin. Mitä kaikkea matkan varrelle on mahtunut? Mikä on hänen salaisuutensa ja vinkkinsä muille opiskelijoille, jotka haluavat mallintaa?

Kupiainen viimeisteli keväällä 2021 teknisen suunnittelun perustutkinnon Hyriassa ja teki opinnäytetyönään Vantaalla sijaitsevan kotinsa muutossuunnitelman. 2000-luvun YIT:n paritalo kaipasi tilojen uudelleen järjestelyä: esimerkiksi tilavasta keittiöstä oli pilkottavissa pikku työ- ja vierashuone, ja yläkerran kylpy- ja saunatiloissa oli rutkasti parantamisen varaa.

kupimi_2020_Peijaksentie_korjaus ja tila - K+OH5Kuva 1. Suunnitelma havainnollistuu huomattavasti paremmin renderoinneista kuin pelkistä piirustuksista. Kupiainen on opetellut Archicadin sisäisen CineRenderin peruskäytön. Tässä on visualisoitu alakerran keittiön muutos.

"Koska kyseessä on oma rakas koti, jonka tiloja käyttää joka päivä, oli erittäin motivoivaa tarttua parannusideoihin. Miksei samalla hakisi hieman luksustakin?" Kupiainen perustelee. Asunnosta puuttui myös säilytys- ja laskutilaa, mikä piti korjata.

Tutkinto työkokemuksen tueksi

Ennen opintojaan Kupiainen oli ehtinyt jo hyvän aikaa tehdä sisustus-, kaluste- ja keittiösuunnittelua. Kun eräänä päivänä työkaveri kysyi ohimennen hänen koulutustaan, korvassa särähti.

“Olin suunnitellut yrityksessä keittiöitä kuusi vuotta, mutta olin 'vain ylioppilas'. Jatkoin vielä pari vuotta, kunnes koitti sopiva hetki irtiotolle opiskelemaan, aikuiskoulutustuen turvin. Pääsin Hyvinkään Hyriaan teknisen suunnittelun tutkintolinjalle. Minua kiinnostaa erityisesti hyvä asuminen; miten kalliista neliöistä otetaan tehot irti mukavuutta ja arjen luksusta unohtamatta”, Minttu kertoo.

"Olin kuvitellut, että opiskelisimme ohjelmistoja huomattavasti enemmän."

Mintun tutkinto koostui projektisuunnittelun ja rakennusteollisen suunnittelun perusopinnoista, joita hän täydensi korjaus-, tila- ja taloteknisen suunnittelun valinnaisilla kursseilla. Pohjalla oli jo sisustussuunnittelun opintoja ynnä linjasaneerausten kalustesuunnittelukokemusta. Opiskeluintoa riitti, mutta kaikki ei sujunut kuin tanssi:

“Rehellisesti sanottuna monelle meistä aikuisopiskelijoista oli järkytys, miten vähän käytännön opetusta koulut pystyvät antamaan. Olin kuvitellut, että opiskelisimme ohjelmistoja huomattavasti enemmän ja olisimme valmistuessamme valmiimpia työelämään.”

Sinnikkäästi tekemällä ja opettajan ohjauksella mallintaminen ja kuvien teko alkoivat kuitenkin sujua. Lopulta Kupiainen valmistui kuukauden etuajassa.

kupimi_2020_Peijaksentie_korjaus ja tila - KPH_2Kuva 2. Visualisointi yläkerran kylpyhuoneen muutossuunnitelmasta

Sitä oikeaa työkalua etsimässä

Minttu muistelee kauhulla, kuinka ensi askel ohjelmistojen maailmaan kävi AutoCADin kautta – lähinnä muttereiden piirrolla. Jatko riippui pääosin opiskelijan omasta kiinnostuksesta, ja suunnitteluprojektityöskentelyn näyttötyökin jäi pintaraapaisuksi: pienen varaston tai talon pohjapiirustus ja yksi leikkauskuva.

Myös Revit-kokemus jätti Kupiaisen kylmäksi. Ohjelmistoa opiskeltiin valmiista harjoitustyöstä, 200-sivuisesta paritalon mallinnusohjeesta – parina päivänä ohjatusti koululla ja loput itsenäisesti. Mintusta se ei varsinaisesti innostanut Revitin käyttöön. Hän yritti myös renderoida Revitillä, muttei iloinnut lopputuloksesta.

"Archicad tuntui heti luontevammalle."

Alun kehnot ohjelmistokokemukset pyyhkiytyivät mielestä, kun vuorossa oli Archicad. Sen käyttö alkoi 3–4 lähiopetuspäivällä, jolloin opiskelijat muokkasivat Kastellin Verso-mallin taloa valmiissa aloituspohjassa.

“Archicad tuntui heti luontevammalle. Vaikka opeteltavaa oli paljon, pääsin melko nopeasti mallintamisen makuun. Ensimmäiset renderoinnit olivat aika kökköjä, mutta tutkin valoja ja katsoin pari YouTube-videota. Pian jälki alkoi parantua, ja Archicadin sisäinen CineRender pääsi oikeuksiinsa”, Kupiainen kertaa.

kupimi_2020_Peijaksentie_korjaus ja tila - MH1_2Kuva 3. Renderointi makuuhuoneseen kaavaillusta muutoksesta

Toistoa, lisää toistoa

Onnistumisen tunteista huolimatta – tai niiden johdosta – hän olisi halunnut moninkertaisesti ohjelmisto-opetusta. Harjoitustöissä usein toistuneet asiat jäivät mieleen, mutta moni perusasia, kuten projektin oikeaoppinen perustaminen sekä planssaus ja tulostus, vaati aina opettajan apua. Koulussa tehtiin Archicadilläkin vain kolme harjotustyötä, minkä pohjalta piti tarttua näyttötyöhön.

“Mallintamaanhan oppii melko nopeasti, mutta teknisesti oikeanlaisen mallin luonti piirustuksineen vaatii enemmän. Eniten yllätti, että projekti vaatii paljon pohjatyötä: pitää luoda oikeat materiaalit, rakennekerrokset, näkymäasetukset ynnä muuta. Myös visualisointiin saa helposti kulumaan tunteja objekteja ja materiaaleja haaliessa. Puhun monen gigatavun kokemuksella!” Kupiainen naurahtaa.

"Käyttöä oppii vain käyttämällä."

Mintun mielestä koulutus olisi kokonaisuudessaankin huomattavasti laadukkaampaa, jos koulut pystyisivät lohkaisemaan reilummin resursseja nimenomaan ohjelmisto-opetukseen. Nyt opiskelijat jäävät melko omilleen, eikä kaikilla ole itseluottamusta tarttua härkää sarvista. Kupiainen haluaa kuitenkin rohkaista mallintamisesta haaveilevia:

“Uskalla kokeilla ja haasta ohjelmistoa. Kunhan tiedät, mitä haluat luoda, voit huoletta testata eri työkaluja sen toteuttamiseksi. YouTube tarjoaa paljon ohjevideoita. Itse poimin netistä pari kivaa talomallia ja lähdin kokeilemaan niiden mallintamista. Käyttöä oppii vain käyttämällä.” 

IMG_20190512_164854_766

Kuva 4. Minttu Kupianen odottaa työelämää ja remonttisuunnitelmansa toteutusta.

Seuraava siirto

Nyt kun Mintulla on tutkinto taskussa ja oman kodin parannussuunnitelma tuoreena mielessä, mitä seuraavaksi?

“Kieltämättä suunnitelman toteutus houkuttaa. Mieskin innostui, kun näki fotorealistiset kuvat. Teemme tarkempia laskelmia, josko remontti alkaisi parin vuoden sisällä. Etusijalla on alakerta, sillä yläkerran kylpyhuone on vielä teknisesti hyvässä kunnossa”, hän luotaa.

"Mieskin innostui, kun näki fotorealistiset kuvat."

Kupiainen odottaa paljon myös työelämältä. Erityisesti Minttua kiehtoo asuntorakentaminen tilasuunnittelun kantilta, ja kuulemma kädet syyhyävät päästä hyödyntämään karttuneita Archicad-taitoja tositoimissa. Vaikka intoa ja taitoa piisaa jo omastakin takaa, myös muiden otteet inspiroivat:

“Olen osallistunut kahdesti M.A.D.in järjestämään Sisustus- ja tilasuunnittelun edelläkävijät -tapahtumaan – ensin 2020 livenä ja korona-aikana 2021 etänä. Parasta antia oli nähdä, miten erilaisiin projekteihin toimistot Archicadiä käyttävät ja miten. Samalla uudet ominaisuudet tulivat tutuiksi, ja M.A.D.in porukka tuntui innostuvan työstään.”

Seuraa Mintun matkaa

Instagram: https://www.instagram.com/mint2design/?hl=fi

LinkedIn: https://www.linkedin.com/in/minttuhurri/

Lisätietoa

Ohjelmistot oppilaitoksille: https://www.mad.fi/oppilaitos

Ohjelmistot opiskelijoille: https://www.mad.fi/opiskelija

Archicad 15 minuutissa: https://www.youtube.com/watch?v=RZSh5mG2Uuo

M.A.D.in koulutukset: https://www.mad.fi/koulutus

Ville Nikunen

Kirjoittaja: Ville Nikunen

Ville on M.A.D.in viestintäsuunnittelija.

Keskustele