Archicadissä on kattavat sisäänrakennetut määrälaskentaominaisuudet jo sellaisenaan. Tarvitsetko suunnittelutyössäsi kuitenkin vielä monipuolisempaa laskentaa? GDL tarjoaa siihen hyvän mahdollisuuden.
Jo hyvinkin yksinkertaisilla objekteilla saadaan paljon hyödyllistä aikaan: esimerkiksi muutamalla koodirivillä voi luoda rakennusmassaobjektin, joka kertoo mittatietojensa lisäksi myös niistä johdettuja määrätietoja, kuten lämmityskuluja tai autopaikkojen määrän. Kun ideasta pääsee jyvälle, on vain mielikuvitus rajana.
Esimerkki: pöytä
Luodaan yksinkertainen pöytäobjekti, joka osaa kertoa määrätietoa itsestään. Katsotaan myös, miten objektin esitystapaa elementtiluettelossa muutetaan. Tehdään yksinkertainen pöytäobjekti, jolla on muutamia parametreja (kuva 1). Vaikka esimerkki on minimaalinen, ollaan sen verran “oikeaoppisia”, että käytetään rakennusainetta ja pintamateriaalia. Esimerkin 3D-ohjelma näkyy kuvassa 2.
Kuva 1. Pöytäobjektin parametreja
Kuva 2. Pöydän 3D-esityksen GDL-koodia
Kuva 3. Peruslista pöytäosien määristä
Määrätiedon kimppuun
Määrätieto-ohjelmassa voidaan asettaa mitä tahansa arvoja, joista tahdotaan pitää lukua. SURFACE3D() laskee luodun geometrian pinta-alan. Tässä tapauksessa määrä on hieman yläkanttiin, koska pöydänjalkojen liittymäkohta lasketaan mukaan – ja vieläpä kahdesti (kuva 4).
Kuva 4. Pöydän määrälaskennan GDL-koodia
Suunnitelmaan sijoitettujen pöytien arvot saadaan ulos siistinä listana: Dokumentti > Määräluettelot > Nimikkeet > Peruslista. Lista näkyy kuvassa 3.
Elementtiluetteloissa tekstimuotoinen tieto on toki yksiselitteistä, mutta intuitiivisin on kuva. Tehdään 2D-ohjelmaan (kuva 5) pieni viritys, jotta voidaan esittää pöydät havainnollisesti luettelossa. Tutkimalla muuttujaa GLOB_PREVIEW_MODE saadaan selville, ollaanko piirtämässä symbolia pohjassa vai elementtilistassa. Tässä ohjelma tuottaa pöydästä luettelonäkymissä tavallisen symbolin sijaan mitoitetun pohjapiirroksen sekä viereen jalat (kuva 6).
Kuva 5. Pöydän 2D-ohjelman GDL-koodia
Kuva 6. mitoitetut pohjapiirrokset luettelossa
Haluatko oppia lisää?
Lisää tietoa GDL-ohjelmoinnin mahdollisuuksista saa Archicadin Ohje-valikon GDL Reference Manual -käsikirjasta sekä M.A.D.in ja GRAPHISOFTin verkkosivuilta.
Kiinnostuitko kuulemaan lisää M.A.D.in ohjelmointiratkaisuista? Varaa meiltä maksuton esittely helposti.